Lean Six Sigman soveltaminen Suomessa

Lean Six Sigmaa on koulutettu ja sovellettu Suomessa jo 1990-luvun loppupuolelta, yli 20 vuotta. Yrityskirjo ulottuu hyvin laajalle alueelle palveluista raskaaseen teollisuuteen. Voidaan arvioida, että Black Belt ja Green Belt osaajia on Suomessa vähintään 5 000-10 000 henkilöä, jotka ovat suorittaneen vaadittavan koulutuksen ja sertifikaattiin oikeuttavan projektityön. Yhtenäistä rekisteriä koulutuksen ja sertifikaatin saaneista ei koko Suomesta ole. 

Esimerkkejä

Lean Six Sigma projekteista on hyvin paljon ulkomaisia esimerkkejä ja case-kirjoja. Erilaisissa verkostautumistilaisuuksissa ja seminaareissa esimerkkejä kuulee parhaiten. Järjestimmekin muutamia verkostoitumistilaisuuksia taannoin ja mahdollisesti taas tulevaisuudessa.

Suomessa ei kuitenkaan ole käytäntönä julkaista yrityskohtaisia projekteja ja niiden tuloksia kuten esimerkiksi USA:ssa ja monissa muissa maissa. Kansainvälisesti löytyy lukuisia konferensseja, joissa käytännön projekteja esitellään. Sivuiltamme löytyy kuitenkin muutamia projekteja, joihin olemme saaneet luvan. 

Lähetejonojen ja läpimenoajan lyhentäminen Ortopedian poliklinikalla (Black Belt -loppuraportti / Jussi Malinen 13.10.2014)

Lean Six Sigma ja palveluesimerkki: ”Vastaanottotoiminnan suorituskyvyn parantaminen Pieksämäen kaupungin perusterveydenhoidossa” (Green Belt -loppuraportti / Mari Teittinen 22.7.2019)

Kokemuksia kotimaasta:

Apteekin markkinointimixi selville – Apuna Lean Six Sigma

Jujo Thermal Oy

Tiehallinnan julkaisu Six Sigma soveltamisesta Palvelutasomittausten laadunhallinnan kehittäminen

Elektroskandia Oy:n asiakaslehti 1/06 (Lähde: http://www.elektroskandia.fi/kuvat/asiakaslehti%200106.pdf; ladattu 8.8.2006)

NunnaUuni Oy – Tiedote Six Sigman käytöstä – Laatupäällikön haastattelu

Esim. Black Belt -projekteja

”Toimitusten luotettavuus 50 % :sta 99,9 %:iin”

”Tuotannon ulostulo tuplaantunut”

”RTY 30 %:sta 95 %:iin”

”n. 1000 henkilön yrityksen pääprosessin vaihtelun puolittaminen”

”Läpimenoaika julkishallinnossa 114 päivästä 59 päivään. Mediaani 115 päivästä 60 päivään. Vaihtelu 458 päivästä 23 päivään.”

”Läpimenoaika tuotannossa 5,9 päivästä 1,453 päivään.”

”sigma-taso 1,2 à sigma-tasoon 10”

”Tuotantohävikin vähentäminen 60 %”

”Läpimenoaika 61 % lyhyemmäksi. Prosessi on stabiili ja kyvykäs projektin jälkeen. Ennen oli paljon vaihtelua. ”

Esim. Green Belt -projekteja

”Läpimenoajan lyhentämisen ansiosta vuosituotto 75000 eur / vuosi”

”II-laadun vähentäminen 4 % tuotannosta → 1,5 % tuotannosta”

”Kapasiteetin lisäys 15 % ilman investointeja”

”Läpimenon kasvu 30 %”

HUOM!
Jos olet kiinnostunut jakamaan tietojasi projektisi tuloksista, oppimistasi asioista sekä positiivisista ja negatiivisista kokemuksistasi, ota yhteyttä meihin (toimisto@qk-karjalainen.fi). Liitämme tiivistelmän Lean Six Sigma -projektistasi näille sivuille, ja olet tällä tavoin tuomassa suomalaista näkökulmaa ja edistämässä Lean Six Sigman leviämistä.

Taloudelliset tulokset

Kansainvälisesti on julkaistu lukuisia tutkimuksia ja taloudellisia tuloksia Lean Six Sigma projekteista. Tuloksia löytyy kirjastamme ”Lean Six Sigma 2.0 ja laatuteknologia”, 2020.

Karkeasti ottaen Black Belt -projektien tuotto/projekti on n. 150 000-200 000 € ja Green Belt projekti n. 25 000-100 000 €/projekti. Huom: projektien koko ei ole itseisarvo tai hyvyyden mitta. Projektin määrittelyvaiheessa projektit rajataan hallittavissa oleviin kokonaisuuksiin, projekteihin. Aina näin ei ole onnistuttu, jolloin vuosituotto on voinut nousta yksittäisissä projekteissa lähelle 10 milj. €.

Olemme analysoineet noin 2000 BB ja GB koulutusprojektiamme 20 vuoden ajalta. Taulukossa on yhteenveto taloudellisista ja prosessin suorituskyvyn parannuksesta ennen ja jälkeen projektin. Tarkemmat analyysit edellä mainitussa kirjassamme.

Lean Six Sigma tuloksia
Yhteenveto n. 2000 BB ja GB projektista. Keskimääräinen 
Vuosituotto BB 150-200 k€ / GB 25-100 k€. 
Kokemuksia Lean Six Sigmasta

Lue lisää Lean Six Sigma kokemuksista

Jatka lukemista ja tutustu  lisää projektituottoihin ja kokemuksiin.

Kokemuksia Lean Six Sigmasta
Design for Six Sigma

Tutustu Lean Six Sigman osaamistasoihin

Jatka lukemista. Tutustu, Lean Six Sigman osaamistasoihin. Mikä on Yellow Belt, Green Belt tai Black Belt?

Lue lisää osaamistasoista

Liity lukijaksi

Liity postituslistalle ja saat ajankohtaista tietoa Lean Six Sigmasta ja laatutekniikoista sekä laadun kehittämisestä suoraan sähköpostiisi.